Ostoskorissasi on:
0 tuotetta

 
 
 
 
 
 
 
 

Three ages

komedia
Kesto 1 h 3 min

Three ages

Keatonin ensimmäinen ”virallinen” pitkä elokuva syntyi kolmen lyhytelokuvan yhdistelmänä, joka olisi tarvittaessa pystytty erottelemaan pienempiin osiin. Tekijäryhmän huoli epäonnistumisesta osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä Kolme aikakautta oli erinomainen kassamenestys ja sen myötä Keaton siirtyi lopullisesti pitkien elokuvien pariin. Liian tuntemattomaksi jääneen komediahelmen tarinat sijoittuvat kivikaudelle, Rooman valtakuntaan sekä 1920-luvun Los Angelesiin, ja kaikkia niitä yhdistävä teema on rakkaus. Kaikilla aikakausilla nähdään, kuinka heiveröisempi kosija onnistuu kampittamaan kilpailijansa ja saamaan unelmiensa tytön itselleen. Gagryhmän panos on onnistunut, ja jokaiseen jaksoon on saatu mukaan oivallisia vitsejä aina kivikauden baseballista Ben-Huria (1907) parodioivaan valjakkoajoon ja leijonalle tehtävään manikyyriin.


 
 

Meillä käy myös:

Kulttuurisetelit

Kulttuurisetelit

TYKY-online

TYKY-online