Sisältöön »
 

Ohjelmisto

 

Pahan Kukat

Pahan Kukat

Kesto 1 h 45 min |
draama, jännitys

Ensi-ilta: 30.9.2016

Veikkaus-etu. Kaksi yhden hinnalla veikkaukortilla ti. 4.10.

Levittäjä: Future Film

Ohjaus: Antti J. Jokinen

Käsikirjoitus: Antti J. Jokinen

Pääosissa: Juno, Viljami Nojonen, Diana Tenkorang, Eero Aho, Alma Pöysti, Mikael Gabriel, Krista Kosonen ja Tommi Korpela 

Pahan Kukat on ajankohtainen, rosoinen ja katujen musiikin tahdittama tarina uusioperheestä, joka kamppailee lähiölevottomuuksien paineessa. Elokuvan keskeinen hahmo on 15-vuotias Sipe, jonka koskettava suhde velipuoleensa ja vanhempiinsa muodostaa tarinan ytimen. Uhka poreilee pinnan alla koko ajan, kunnes levottomuudet purkautuvat väkivaltaisuuksiin ja mellakoihin - kohtalokkain seurauksin.

Katu-uskottava jengidraama Pahan Kukat tulee ensi-iltaan 30. syyskuuta 2016. Ohjaaja Antti J. Jokisen käsikirjoittaman, lähiönuorista kertovan elokuvan päärooleissa esiintyvät räppäri Juno, Viljami Nojonen, Diana Tenkorang, Eero Aho, Alma Pöysti, räppäri Mikael Gabriel, Krista Kosonen sekä Tommi Korpela. Elokuvassa kuullaan mm. brittiläisen The Exploited -punk-bändin musiikkia. Tunnuskappaleen on kirjoittanut Paleface.


 
 
x
 
Ostoskori
Tuotteita ostoskorissa: 0  /  Siirry ostoskoriin »  /  Peruuta tilaus