Sisältöön »
 

Ohjelmisto

 

Suvinen satu

Suvinen satu

Kesto 1 h 2 min |
komedia

1925 • Erkki Karu

Suomi-Filmin toimitusjohtaja Erkki Karu oli 1920-luvun alussa kuin kuningas Midas: kaikki mihin hän koski tuntui muuttuvan kullaksi. Myös elokuvat menestyivät yksi toisensa jälkeen ja Karun filmografia onkin mitä komeinta luettavaa ainaKoskenlaskijan morsiamesta Nummisuutareihin ja Finlandiasta Myrskyluodon kalastajaan. Vuonna 1925 valmistuneenSuvisen sadun kohdalla hänen kirveensä osui kuitenkin kiveen, sillä elokuvasta ei tullut sen enempää yleisö- kuin kriitikkomenestystäkään.

Suvinen satu varioi onnistuneesti äkäpussinkesyttämisteemaa, mutta kansallisiin aiheisiin tottunut yleisö vierasti sitä. Kenties tämän seurauksena elokuvalle oli käydä köpelösti: se pääsi ajautumaan erittäin pahaan kuntoon, eikäSuvista satua ole näin ollen esitetty missään vuosikymmeniin. Nyt tilanne on kuitenkin toinen ja Mykkäelokuvafestivaaleilla onkin ilo esittää elokuva täydellisempänä kuin koskaan. Paikoin hyvin heikkoa kuvamateriaalia on käytetty niin paljon kuin mahdollista ja puuttuvia kohtauksia on selitetty valokuvin ja välitekstein.

Suvisen sadun rekonstruoimisesta vastannut Kari Glödstaf kertoo muutaman sanan projektista ennen esityksen alkua.

Säestys: Jarmo Saari ja Olavi Louhivuori »
IMDB »
Arvostelu (mykkaelokuvat.com) »


 
 
x
 
Ostoskori
Tuotteita ostoskorissa: 0  /  Siirry ostoskoriin »  /  Peruuta tilaus