Modernisoitu elokuvien näyttämö

Forssassa esitettiin elokuvia vain 11 vuotta Lumièren veljesten ensimmäisen elokuvaesityksen jälkeen – kiitos paikallisen taidemaalari Albert Lindforsin ja kartanonomistajan Carl Meyerin.

Somerolla syntynyt, mutta viisivuotiaana perheensä kanssa Forssaan muuttanut Albert Lindfors (1860–1922) loi uransa taidemaalarina. Hän opiskeli alaa Tukholmassa ja teki useita opintomatkoja Keski-Euroopan suuriin taidekaupunkeihin. Suomessa hän työskenteli sekä Turussa että Helsingissä, jatkaen edelleen vierailuja Euroopan taidekeskuksissa. Pariisin vuosinaan 1894–1897 hän tutustui suurta mielenkiintoa herättäneeseen keksintöön, elokuvaan, jonka Lumièren veljekset olivat esitelleen Pariisin Grand Caféssa 28.12.1895. Lindfors ei tiettävästi ollut tuossa tilaisuudessa paikalla, mutta uuden keksinnön innostus levisi niin nopeasti, ettei siltä voinut välttyä Pariisissa kukaan.

Lindfors palasi Pariisista takaisin kotimaahansa. Forssaan hän asettui vuosisadan vaihteen tienoilla. Hän perusti perheen ja sulautui seudun ruotsinkielisiin seurapiireihin. Ennen pitkää Lindforsin mielessä alkoi itää idea elokuvateatterin perustamisesta, josta saaduilla tuloilla hän pystyisi elättämään perheensä samalla kun voisi itse keskittyä maalaamiseen. Tontin hän hankki Loimijoen rannasta ja sille rakennettiin sekä elokuvateatteri että asuinrakennus taiteilijan perheelle. Kesäaikaan teatteri muuttui taiteilijan ateljeeksi, mutta talvikauden ajan se oli pyhitetty elokuvatoiminnalle.

Näin jälkikäteen ajateltuna teatterin rakentaminen Forssaan tuntuu oudolta, mutta 1900-luvun alussa tilanne oli varsin erilainen. Rautatiellä varustettu Forssa eli vahvaa kehityksen aikaa ja vuonna 1909 Forssassa asui kaikkiaan 7500 henkilöä, joten kyllähän sen kokoiseen paikkaan yksi elokuvateatteri sopi. Tuolloin vielä Tammelan yhtenä kylänä tunnetun Forssan keskeisimpänä työnantajana toimineella Forssan tehtaalla oli kokoa, näköä ja vaikutusvaltaa ja se toi leivän monen paikallisen pöytään. Lyseon rehtori ja opettaja alkoivat julkaista Forssan Sanomat -nimistä lehteä 1904. Sosiaalidemokraattien puolueen perustanut Suomen työväenpuolueen puoluekokous pidettiin Forssassa vuonna 1903. Kuuluisa venäläinen kirjailija Maksim Gorki kävi tapaamassa tuttaviaan Forssan seudulla vuonna 1906. Meno kylässä ja sen ympäristössä oli siis varsin eläväistä ja Elävienkuvien teatteri vain vahvisti tätä. Kauppalaksi Forssa muuttui vuonna 1923 ja kaupunkioikeudet se sai vuonna 1964.

1906 Forssan Elävienkuvien teatteri avasi overnsa ja avauselokuvana esitetyn Ylioppilaan koston myötä Forssa astui aivan uuteen aikaan. Maailma kutistui Elävienkuvien teatterin penkeillä, kun tavallisetkin kansalaiset saivat nähtäväkseen filmejä maailman monista kolkista. Vieraskieliset elokuvatkaan eivät olleet ongelma, niiden välitekstien kääntämisestä huolehtivat ns. esilukijat, jotka reaaliajassa käänsivät tekstejä katsojille. Teatteri menestyi siis kaikin puolin hyvin, joskaan ongelmiltakaan ei vältytty. Uusissa laitteissa oli omat tekniset vajavaisuutensa, minkä lisäksi teatteria pidettiin joidenkin tahojen osalta paheen pesänä. Legendaksi on noussut silti tarina teatterin katon tulipalosta, joka ei tuntunut hätkähdyttävän itse omistajaa: sen sijaan että hän olisi ryhtynyt sammutustoimenpiteisiin muiden kanssa, hän otti maalaustelineensä ja alkoi kaikessa rauhassa maalaamaan näkyä kankaalle. Palo saatiin lopulta sammutettua ja ennen pitkää teatterikin jatkoi toimintaansa.

Elävienkuvien teatterissa esitettiin kymmenittäin, todennäköisesti jopa sadoittain elokuvia. Lindforsin sairastuttua vakavasti, teatterin vetovastuu siirtyi hänen vaimolleen Emilialle. Menestyksestä huolimatta ei Emilia jaksanut toimea harjoittaa, kun kotona oli sairas mieskin hoidettavana. Teatteri irtaimistoineen myytiin eteenpäin 1921 ja omistajanvaihdoksen myötä nimi vaihtui Forssan Kinoksi. Albert Lindfors kuoli 62-vuotiaana 15.8.1922. Teatterin suosio säilyi verrattain korkeana aina äänielokuvan tuloon asti, kunnes silloinen omistaja Aleksi Anttila päätti vetäytyä alalta. Uusien koneiden ja äänilaitteiden hankinta olisi ollut liian kallista ja kun kaupunkiin oli tullut kilpaileva elokuvateatteri Ilves, luovutti omistaja tilat muuhun käyttöön.

Sali toimi mm. Forssan Salaman ensimmäisenä voimistelusalina, jonka korkeus antoi mahdollisuuden mm. telinevoimisteluun. Sodan jälkeen teatterin hankki omistukseen Gino Dotti, ja siinä toimi Lelu- ja soitinliike. Rakennukseen tehtiin kunnostusta ja siihen rakennettiin toinen kerros, jossa toimi valokuvaamo Helle. Vuosien aikana talossa on ollut mm. lelukauppa, kangaskauppa ja autoliike. Talo pysyi Dottien suvun omistuksessa vuoteen 1998, jolloin Ginon tyttären kuoleman jälkeen kaupunki sai rakennuksen perintönä.

Teatteri kunnostetaan

1990-luvun lopussa talo oli ajautunut todella heikkoon kuntoon, sillä siitä ei ollut pidetty huolta vuosikausiin. Ilman paikallishistoriaa restauroinutta Forssa eläväksi ja kauniiksi -yhdistystä talo olisi purettu. Yhdistyksen johtomiehenä toiminut Ilppo Aaltonen halusi palauttaa teatterin paikallisväestön tietoisuuteen. Iäkkään talon kunnostaminen ei ollut mikään helppo tehtävä. Kiinteistön olisi voinut ”melkeinpä laittaa kaivurilla kasaan”, eivätkä yhdistyksen suunnitelmat saaneet juurikaan tukea paikallisilta. Talkoisiin osallistuneiden mukaan ”Saunasillalla kokoontuneen paikallisparlamentin” antama palaute ei ollut kovinkaan kannustavaa.

Kuitenkin, kun teatteri valmistui ja sai osakseen positiivista huomiota, takki kääntyi monelta. Tänä päivänä Elävienkuvien teatteri on viimeistä piirtoa myöten nykyaikainen esityspaikka. Esityslaitteisto digitoitiin vuonna 2012, mutta filmiprojektoreitakin voidaan yhä tarvittaessa käyttää. Vanhat, pitkänmalliset puupenkit vaihtuivat pehmustettuihin elokuvateatterin istuimiin vuonna 2013, mikä lisäsi reilusti katselunautintoa. Myös wc:t on uusittu vuosien aikana. Vanhoista ajoista muistuttavat edelleen paitsi aidalla erotettu aitioalue, myös salin takaseinällä olevat kuvat ja julisteet – mukana myös teatterin perustajan, Lindforsin, kuuluisasta ”Forssa palaa” -maalauksesta teetetty valokuvakopio.