Kesto 1 h 9 min |
draama, kauhu, lyhytelokuva
Esityspaikkana Kino-Kuha (Työväentalo)
DCP
Säestys: Rokasahurit
1924 • Konrad Tallroth • 58 min
Kotimaisen elokuvan varhaisen merkkihenkilön, Ruotsissakin elokuvia tehneen Konrad Tallrothin viimeiseksi jääneen ohjaustyön kerrotaan saaneen innoituksensa Härmän verihäistä vuodelta 1868. Oiva Soini esittää murhasta syytettyä Ojelmiston tilan isäntää, jonka on pystyttävä puhdistamaan maineensa, tai muuten tie vie kiven sisään. Suursalon häät oli rovastia esittäneen Aku Korhosen ensimmäinen valkokangasrooli. Sirpaleista kootun, välitekstittömänä säilyneen elokuvan rekonstruointi on vuodelta 2018.
IMDB »
Arvostelu (mykkaelokuvat.com) »
1913 • Phillips Smalley / Lois Weber • 11 min
Hollywoodin historia on täynnä merkittäviä naisia ja Lois Weber on yksi heistä. Suurin osa hänen kattavasta tuotannostaan on kadonnut, mutta onneksi jotain on sentään vielä tallella. Säilyneiden elokuvien parhaimmistoon lukeutuva Suspense on kekseliäästi toteutettu lyhytelokuva, jossa lapsen kanssa kotiin jäänyt perheenäiti kokee kauhun hetkiä erään hampparin alkaessa etsiä sisäänpääsyä taloon. Jaetun screenin käyttö on ollut vain harvoin yhtä onnistunutta kuin tässä teoksessa.